Siis minun laiskuuteni:( en ole 'muka' kerinnyt päivittelemään blogia...

Mosse täytti 1-wee 23.8!!!! Juhlan kunniaksi minä otin yhden ja hauskaahan sinä iltana olikin:)

No, kuitenkin kaikenlaista ja silti ei mitään on tapahtunut viime aikoina. Mona käväisi TerriErissä elokuun lopussa ollen ERI VAK2 eli hyvin meni, paljon oli ihania ja erilaisia koiria näytillä=) seuraavat kauneuskilpailut on omassa erkkarissa 19.10 jonne matkustetaan Sarin ja Monan bestiksen Kertun kanssa. Mitenköhän Mona, Kerttu ja Mosse tulee toimeen samassa hotellihuoneessa?!!! Minä luulen että kakarat varastaa sängyt ja me joudutaan Sarin kanssa suihkun lattialle nukkumaan=D Mossen karva nyt on mitä on mutta toivottavasti siihen mennessä edes kehään vienti kunnossa.... Sori Mari jos kasvattisi näyttää joltain ihan muulta rodulta:)

Ollaan verijälkeäkin treenattu ja olen ylpeä mamman haisevista nakeista! Mona on etevä ja on yllättänyt olemalla hyvin keskittynyt hommaansa vaikka nimen omaan arvelin sen olevan "liian" innostunut veriparfyymista, 'kaadonkin' antoi olla haukkumista ja lipeksimistä lukuunottamatta rauhassa. Mossella ensimmäinen meni äpäröidessä loppuun asti päästiin, myöhemmin jaksanut paremmin. Upeaa nähdä että käyttöhommat maistuu! Ketulle mennään kunhan saan Kettumiehen kiinni (en juoksemalla vaan puhelimella, heh heh).

Parson lenkillä nähtiin viime viikolla tytöt ja Elmo(eiköhän palliton Allu ole nyt tyttö). No ei, säälihän se on että suurelta tyttöjen rakastajalta on nyt vehkeet poissa:( Mutta onneksi se helpottaa poikien keskinäistä elämää.

Koirapuistossa ollaan Monan kanssa käyty muutamaan otteeseen, tästä linkistä vähän makua: http://svolkuopio.wordpress.com/ .

Monallekin sulhanen on sanonut että Yes, I'm willing and able mutta siitä sitten myöhemmin tarkemmin. Toivottavasti saan kennelnimenkin vahvistetuksi keväälle ja saan pitkänmammaloman hoidettua itselleni=)

Monan Lotta-siskokin valioitui joku aika sitten ja Mossen iskä Jeppe myös!!!! ONNEA JA PUSUJA MOLEMMILLE!!!!!!!!! Jeppe kävi myös luola kokeissa saaden C38!!!! Vierailimme elokuussa Marilla ja hauskaa oli, nyt polttelee lähteä uudelleen. Pitäiskö ottaa yhdet pienet?!

Eilen olimme Monan kanssa vahtimassa sisareni Satun lapsia Miisaa ja Mattia kun Satu oli Jämsässä laumanvartijarotujen rotukatselmuksessa, Teppo ERI JUK1 PU2 ja Becky ERI JUK1 PN2! Jostain syystä lapset on myös tooooosiiiiiiii ihania koska niiltä tuppaa aina tippumaan jotain hyvää...