Ja tätä tutuille, tuntemattomille, tuleville ja jo oleville äideilleSilmänisku Erityisesti alkukodin isoäidille Marille, Elma-mammamummulle ja Lotta-siskolle! Mona juhlii luun ja makkaran voimin olohuoneen sohvalla ensimmäisenä äitienpäivänä, jolloin pennut täyttävätkin 6viikkoa ja ovat jo viikon päästä luovutus iästä.

Viikolla kävi siruttaja ja toinen matokuurikin on syötetty. Parsonin alut ovat saaneet ruokaa neljä kertaa päivässä ja Mona imettää enää milloin huvittaa tai joutuu kun hyökkäyksen uhriksi... Sääliksi käyHymy Lisääntyneestä siivouksen tarpeesta pentujen huoneessa olen huomannut etteivät nekään herkut oikein enää äidille maistu. Mossekin on päässyt mukaan leikkeihin ja kuudestaan koko porukka on muutamana iltana olohuoneessa pyörinyt.

Kaikki pennut ovat VILLEJÄ mutta alkaa sieltä luonteet pistää esiin jo. Tyttö oli esimerkiksi ainoa joka ei sanonut siruttamisesta sanaakaan vaan lattialle päästettyäni jatkoi leikkejään. Viimeinen poika hoidattaa itseään ja muutenkin työntyy paikkoihin esimmäisenä (tv:n takana on jotain kivaa). Kaksi muuta poitsua yrittävät repiä ja tuhota kaikkea yksissä tuumin, roskapussia viimeksi pihalla kiskoivat etiäpäin. Mutta älkää uudet perheet huolestuko, osaavat ne olla suloisiakinNauru Nimet tulevat huomenna!

Tunnelmointia sisältä ja ulkoa:

Poika1

1241955895_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241954917_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poika2

1241951576_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poika3

1241961673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241952166_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tyttö

1241951144_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241956221_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tätitettävät hoivaavat rakkaudella

1241955639_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241954329_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Alla on Moses 5kk (Harmon Balthazar) jonka kanssa suuntaamme viikon päästä ekaan pentunäyttelyyn. Tämän aamun pikaharjoituksista toivoisin kehään vähemmän käden repimistä ja enemmän seisontaaKieli ulkona

Minun taidonnäytteeni:

1241953433_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Omistajan käsitys esittämisestä:

1241955364_img-d41d8cd98f00b204e9800998e