Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
19.10.2009 - 12:21

On ollut paljon päiviteltävää mutta tämä vuodatus ei ole jostain syystä pelittänyt kunnolla koneellani (hidas nettiyhteyskö??). Ensinnäkin pyörähdettiin 11.10 Parsonrussellinterrierit ry:n järjestämässä päänäyttelyssä Hyvinkäällä. Lauantaina jo matkattiin Marin luo oleilemaan ja tavattiin pienimuotoisen parsonlenkin yhteydessä Erimareja ja Karvahaalareita

Sunnuntaina odottikin sitten kylymä halli joka kuitenkin suli auringossa nopeasti, suli ihan sillä että katto alkoi tiputtaa vettä niskaan. Mossen arvosteli Karen Rimmer:

"Headshape is ok. A little long in the muzzle. Correct bite. Dark eye. Good thick coat. Moves ok. Just about spannable." Tuloksena siis yllätys ERI kuitenkin. Ja pahoitteluni näyttelytoimikunnalle kun Mossen karvoista puolet jäi sinne pihalle...

Monan arvosteli Harto Stockmari:

"Narttumainen kokonaisuus, jolla kauniit mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Hyvä kaula, runko ja häntä. Rodunomaisesti kulmautunut, miellyttävä käytös. Liikkuu joustavalla askeleella ja kantaa itsensä hyvin." Tuloksena ERI ja valiomisujen 3.sija, hienosti vuotopyllyltä

Pyörähdettiin myös kasvattajaluokassa (5.sija) ja Mossen kanssa vielä Jeppe-isin jälkeläisluokassa (2.sija).

Viime tiistaina käytiin vanhempien koirien kanssa kettuluolilla harjoittelemassa ja tuloksena 2 aikalailla koevalmista koiraa! Ensi kerralla harjoitellaan tyhjää ja sitten valmistaudutaan kokeeseen (onneksi nämä on lajeja jossa ohjaaja ei voi olla oikein mukana mokaamassa, tai senkin näkee sitten).

Mitsu on kasvanut jo enemmän terrierimäiseksi, barbit on ilmeisesti vihollisia ja itsenäisyyttä on alkanut löytyä. Luoksetulo harjoitukset on kovassa käynnissä Me lähdetäänkin huomenna takaisin opiskelemaan ja city-koiran tehtävää saa harjoitella myös. Tämän hihnanpään pitää alkaa treenaamaan sitä opiskelijana olemista

Ihanaa lumentulon odotusta toivotellen,

Anna-Mari, opiskelija taas

Mona, Luunmurskaaja

Mosse, ihan oma homohäntäinen itsensä

Mitsu, barbin kädet syönyt

Sari ja tytöt kirjoitti 19.10.2009 - 16:13
Mukavaa lenkkeillä taas vähän isommalla porukalla. On siinä Vilmalla, Kertulla, Allulla ja Elmolla taas ihmettelemistä kun Mitsu tulee lenkille mukaan!!
Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti 29.10.2009 - 20:35
Pakkasterveisiä Kuusamosta :) Just kun tuossa ilmon laittelin, niin tuukkonä messariin karvakuonojen kanssa? Mä tulen lomille systerin luokse Rokkijätkän kanssa ja samassa messari. Roosa jää kotiin vahtikoiraksi ;)
Merru&lauma kirjoitti 06.11.2009 - 14:10
Maki on viimeaikoina myös löytänyt barbien kädet...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Parsonit Mona, Mosse ja Mitsu valvovat omistajansa elämää Savon maalla=)

Yhteystiedot:

Anna-Mari Härkönen

Kuopio, Finland

+358407690102

amharkon@hytti.uku.fi

 

Armored Heroine's kotisivut

C.I.B* Fi Ch Ltu Ch Erimarin Annamania "Mona"

2.6.2006

valkoinen

KoiraNet

*vahvistusta vaille

Fi Ch Ltu Ch JV-08 V-08 BaltV-09 Erimarin Bosse "Mosse"

23.8.2007

tricolour

KoiraNet

Tallitontun Unelma "Mi'chu"

4.7.2009

tricolour

KoiraNet